Tervetuloa viettämään perjantaina 24.11. Fur Free Fridayta yhdessä Effective Altruism Tampereen ja Animalian kanssa!
Turkistarhauksesta on puhuttu vuonna 2023 enemmän kuin aikoihin erityisesti lintuinfluenssan ja turkistarhojen yhdessä aiheuttaman pandemiariskin vuoksi. Kun muuttolinnut keväällä palaavat, palaavat luultavasti myös pandemiakeskustelut. Ennen niitä olisi hyvä miettiä keinoja turkistarhauksesta luopumisesta kestävästi ja olla siten valmis toimimaan tarvittaessa nopeastikin.
Animalia tilasi vuonna 2022 Eija Vinnarilta raportin “Selvitys turkistarhauksen nykytilasta ja tulevaisuuden vaihtoehdoista”. Sen tarkoituksena oli pohtia turkistarhausalan rakennemuutosta erityisesti tulevaisuuden vaihtoehtojen kannalta. Raportin mukaan turkistarhauksesta on mahdollista luopua kestävästi.
Tärkeimpiä tarkastelunäkökulmia turkistarhauksesta puhuttaessa ovat olleet turkistarhauksen vientitulot, työllistävä vaikutus sekä julkisen sektorin saamien verotulojen määrä. Nämä huomioidaan Vinnarin raportissa, mutta yhtä lailla käsiteltävänä on yhteiskunnallisten arvojen rakennemuutos, jossa turkistarhaukseen suhtaudutaan yhä negatiivisemmin. Arvojen rakennemuutoksissa jotkin elinkeinot supistuvat tai häviävät mutta toisaalta myös uusia toimialoja ja työpaikkoja syntyy.
Eija Vinnari on julkisen talousjohtamisen professori Tampereen yliopistosta. Vinnari on eläinten lisäksi tutkinut myös kestävää kehitystä, yhteiskuntavastuuraportointia sekä organisaatioiden tilivelvollisuutta.
----
Mitä? Fur Free Friday: Kestävä luopuminen turkistarhauksesta -luentotilaisuus. Luennoitsijana Eija Vinnari!
Milloin? Perjantaina 24.11. klo 17.00-18.30
Missä? Paavo Koli -sali (Pinni A, 2100), Tampereen yliopiston keskustakampus